Language 

Our Lady of Medjugorje Messages containing 'edes'

Total found: 3
"Rakkaat lapset, todellisen, elävän läsnäoloni teidän keskellänne pitäisi tehdä teidät iloisiksi, sillä se on Poikani suurta rakkautta. Hän lähettää minut luoksenne, että äidillisellä rakkaudella toisin teille turvallisuutta; että ymmärtäisitte että tuska ja ilo, kärsimys ja rakkaus saavat sielunne elämään vahvasti; että kutsun teitä uudestaan kirkastamaan Jeesuksen sydäntä, uskon ydintä, eukaristiaa. Päivästä päivään, vuosisatojen ajan, Poikani palaa luoksenne elävänä - Hän palaa luoksenne, vaikka ei ole koskaan teitä jättänyt. Kun yksi teistä, lapseni, palaa Hänen luoksensa, äidillinen sydämeni hypähtää ilosta. Sen tähden, lapseni, palatkaa eukaristian ja Poikani luo. Tie Poikani luo on vaikea, täynnä luopumista, mutta lopussa loistaa aina valo. Ymmärrän tuskanne ja kärsimyksenne ja kuivaan kyyneleenne äidillisellä rakkaudella. Luottakaa Poikaani, sillä Hän auttaa teitä tavalla, jota ette osaa edes pyytää. Teidän, minun lasteni, pitäisi olla huolissanne vain sielustanne, sillä se on ainoa asia, joka kuuluu teille maan päällä. Tuotte sen joko likaisena tai puhtaana taivaallisen Isän eteen. Muistakaa, että usko Poikani rakkauteen palkitaan aina. Pyydän teitä aivan erityisellä tavalla rukoilemaan niiden puolesta, jotka Poikani on kutsunut elämään esimerkkinsä mukaan ja rakastamaan laumaansa. Kiitos. "
"Rakkaat lapset! Tänä armon aikana haluaisin nähdä kasvojenne muuttuvan rukouksessa. Maalliset huolet täyttävät mielenne niin, ettette tunne edes kevään lähestymistä. Pienet lapset, teitä kutsutaan katumukseen ja rukoukseen. Kuten luonto taistelee hiljaisuudessa uuteen elämään, teitäkin kutsutaan avautumaan rukouksessa Jumalalle. Hänessä löydätte sydämiinne rauhan ja kevätauringon lämmön. Kiitos siitä, että olette vastanneet kutsuuni. "
"Rakkaat lapset! Tänään kutsun teitä todistamaan uskostanne kevään värein. Olkoon se toivon ja rohkeuden uskoa. Pienet lapset, älköön uskonne horjuko missään tilanteessa, ei edes tänä koettelemuksen aikana. Kulkekaa rohkeasti ylösnousseen Kristuksen kanssa kohti taivasta, joka on päämääränne. Saatan teitä tällä pyhyyden tiellä ja otan teidät kaikki tahrattomaan sydämeeni. Kiitos siitä, että olette vastanneet kutsuuni. "
To compare Medjugorje messages with another language versions choose

 


Wap Home | Updates  | Medjugorje[EN]  | Messages  | News & Articles[EN]  | Videos[EN]  | Pictures[EN]

Powered by www.medjugorje.ws