Language 

Our Lady of Medjugorje Messages containing 'ksi'

Total found: 24
"Rakkaat lapset! Tänäänkin kutsun teitä rukoilemaan: rukoilkaa, rukoilkaa. Pienet lapset, kun rukoilette, olette lähellä Jumalaa ja Hän antaa teille kaipuun ikuisuuteen. Tänä aikana voitte puhua Jumalasta enemmän ja tehdä enemmän Jumalan hyväksi. Älkää siksi pienet lapset vastustelko, vaan sallikaa Hänen johdattaa teitä, muuttaa teitä ja tulla elämäänne. Älkää unohtako, että olette kulkijoita matkalla ikuisuuteen. Siksi, pienet lapset, sallikaa Jumalan johdattaa teitä niin kuin paimen johtaa laumaansa. Kiitos siitä, että olette vastanneet kutsuuni. "
"Rakkaat lapset! Tänäänkin kutsun teitä rukoilemaan. Olkoon rukouksenne kuin siemen, jonka istutatte sydämeeni, jonka sitten annan pojalleni Jeesukselle teidän sielujenne pelastukseksi. Haluan teidän kaikkien, pienet lapset, rakastuvan ikuiseen elämään, joka on tulevaisuutenne, ja että kaikki maalliset asiat auttaisivat teitä lähemmäksi Jumalaa, Luojaa. Olen kanssanne näin kauan, koska olette väärällä polulla. Vain minun avullani, pienet lapset, avaatte silmänne. On monia, jotka elämällä viestejäni käsittävät olevansa pyhyyden tiellä kohti iäistä elämää. Kiitos siitä, että olette vastanneet kutsuuni. "
"Rakkaat lapset! Tänä kevään aikana kaiken herätessä talven unesta, myös te herätätte sielunne rukouksella niin, että ne voivat valmistautua ottamaan vastaan ylösnousseen Jeesuksen valon. Pienet lapset, vetäköön Hän teitä lähemmäksi Sydäntään niin, että avaudutte ikuiselle elämälle. Rukoilen puolestanne ja rukoilen Korkeimman edessä vilpittömän kääntymyksenne puolesta. Kiitos siitä, että olette vastanneet kutsuuni. "
"Rakkaat lapset! Iloitkaa kanssani, kääntykää iloiten ja kiittäkää Jumalaa läsnäoloni lahjasta keskuudessanne. Rukoilkaa sydämissänne, että Jumala olisi elämänne keskipiste. Todistakaa elämällänne, pienet lapset, niin että kaikki luodut voivat tuntea Jumalan rakkauden. Olkaa minun ojennetut käteni jokaista luotua varten niin, että he kaikki tulevat lähemmäksi rakkauden Jumalaa. Siunaan teitä äidillisellä siunauksellani. Kiitos siitä, että olette vastanneet kutsuuni. "
"Rakkaat lapset! Riemuiten kutsun teitä kaikkia elämään viestejäni iloiten; vain siten, pienet lapset, te voitte päästä lähemmäksi Poikaani. Haluan johdattaa teidät kaikki ainoastaan Hänen luokseen ja Hänessä te tulette löytämään todellisen rauhan ja ilon sydämeenne. Siunaan teitä kaikkia ja rakastan teitä suunnattomalla rakkaudella. Kiitos siitä, että olette vastanneet kutsuuni. "
"Rakkaat lapset! Olen tänään kanssanne ja siunaan teitä kaikkia äidillisellä rauhan siunauksellani, ja kehotan teitä elämään elämäänne yhä enemmän uskossa, sillä te olette vielä heikkoja ettekä ole nöyriä. Kehotan teitä, pienet lapset, puhumaan vähemmän ja ahkeroimaan enemmän henkilökohtaisen kääntymyksenne hyväksi, jotta todistuksenne kantaisi hedelmää. Olkoon elämänne jatkuvaa rukousta. Kiitos siitä, että olette vastanneet kutsuuni. "
"Rakkaat lapset! Tänäänkin olen kanssanne ja katson teitä ja siunaan teitä enkä menetä toivoani siihen, että tämä maailma muuttuu hyväksi ja että rauha tulee vallitsemaan ihmisten sydämissä. Ilo alkaa vallita maailmassa, koska te olette avautuneet kutsulleni ja Jumalan rakkaudelle. Pyhä Henki muuttaa ne lukuisat ihmiset, jotka ovat sanoneet ”kyllä”. Siksi haluan sanoa tellle: kiitos siitä, että olette vastanneet kutsuuni. "
"Rakkaat lapset! Isä Jumala lähettää minut näyttämään teille pelastuksen tien, koska Hän, lapseni, haluaa pelastaa teidät eikä tuomita teitä. Siksi minä äitinä kokoan teidät ympärilleni, sillä haluan auttaa teitä äidillisellä rakkaudellani vapautumaan menneisyyden tahroista ja aloittamaan uuden ja erilaisen elämän. Kutsun teitä heräämään henkiin Pojassani. Tunnustakaa syntinne ja luopukaa kaikesta, mikä on etäännyttänyt teidät Pojastani ja tehnyt elämänne tyhjäksi ja turhaksi. Sanokaa Isälle sydämestänne ”kyllä” ja lähtekää pelastuksen tielle, jolle Hän kutsuu teitä Pyhän Hengen kautta. Kiitos. Rukoilen erityisesti paimenten (pappien) puolesta, jotta Jumala auttaisi heitä olemaan vierellänne täysin sydämin. "
"Rakkaat lapset! Kiittäkää kanssani Korkeinta siitä, että saan olla luonanne. Sydämeni iloitsee, kun näen millä rakkaudella ja ilolla elätte viestejäni. Monet teistä ovat vastanneet, mutta odotan ja etsin kaikkia uinuvia sydämiä, jotta ne heräisivät epäuskon unesta. Pienet lapset, tulkaa yhä lähemmäksi tahratonta sydäntäni, niin että voin johdattaa teidät kaikki iankaikkiseen elämään. Kiitos siitä, että olette vastanneet kutsuuni. "
"Rakkaat lapset, Isä ei ole jättänyt teitä yksin. Hänen suunnaton rakkautensa tuo minut auttamaan teitä Hänen tuntemisessaan, jotta te kaikki, Poikani kautta, voitte kutsua Häntä ”Isäksi” täydestä sydämestänne ja olla yksi kansa Jumalan perheessä. Älkää silti unohtako, lapseni, ettette ole tässä maailmassa vain itseänne varten ja etten minä kutsu teitä täällä vain teidän vuoksenne. Ne jotka seuraavat Poikaani, ajattelevat veljeään Kristuksessa kuten itseään eivätkä tunne itsekkyyttä. Siksi toivon, että olisitte Poikani valo, että valaisisitte tietä kaikille niille, jotka eivät ole oppineet tuntemaan Isää – kaikille niille, jotka vaeltavat synnin pimeydessä, epätoivossa, tuskassa ja yksinäisyydessä – ja että näyttäisitte heille elämällänne Jumalan rakkauden. Minä olen kanssanne. Jos avaatte sydämenne, johdatan teitä. Pyydän teitä jälleen rukoilemaan pappienne puolesta. Kiitos. "
"Rakkaat lapset! Tänään haluan antaa teille toivoa ja iloa. Kaikki teidän ympärillänne, pienet lapset, johtaa teidät maallisiin asioihin, mutta minä haluan johdattaa teidät armon aikaan, niin että te sen kautta voitte päästä yhä lähemmäksi Poikaani, jotta Hän voi ohjata teidät kohti rakkauttaan ja iankaikkista elämää, jota jokainen sielu janoaa. Rukoilkaa, pienet lapset, ja olkoon tämä aika sielullenne armon aikaa. Kiitos siitä, että olette vastanneet kutsuuni. "
"Rakkaat lapset! Tänäänkin kutsun teitä ilolla avaamaan sydämenne ja kuuntelemaan kutsuani. Haluan jälleen vetää teidät lähemmäksi tahratonta sydäntäni, jossa löydätte turvapaikan ja rauhan. Avautukaa rukoukselle, kunnes siitä tulee teille ilo. Rukouksen kautta Korkein siunaa teitä runsaasti ja teistä tulee ojennetut käteni tässä levottomassa maailmassa, joka kaipaa rauhaa. Pienet lapset, todistakaa elämällänne uskosta ja rukoilkaa, että usko kasvaisi päivä päivältä sydämissänne. Minä olen kanssanne. Kiitos siitä, että olette vastanneet kutsuuni. "
"Rakkaat lapset, tänä levottomana aikana kutsun teitä jälleen seuraamaan Poikaani. Olen tietoinen tuskasta, kärsimyksestä ja vaikeuksista, mutta Pojassani te löydätte levon, Hänessä te löydätte rauhan ja pelastuksen. Lapseni, älkää unohtako, että Poikani lunasti teidät ristillään ja teki teistä uudelleen Jumalan lapsia, jotka voivat jälleen kutsua taivaallista Isää ”Isäksi”. Rakastakaa ja antakaa anteeksi, jotta olisitte Isän arvoisia, sillä Isänne on rakkaus ja anteeksianto. Rukoilkaa ja paastotkaa, sillä se on tie puhdistumiseen; siten te opitte tuntemaan taivaallisen Isän ja tulette Hänestä tietoisiksi. Kun tulette tietoisiksi Isästä, ymmärrätte, että tarvitsette vain Hänet. *Äitinä toivon, että lapseni muodostaisivat yhden ainoan yhteisön, jossa kuunnellaan Jumalan sanaa ja toimitaan sen mukaan.* Sen tähden, lapseni, seuratkaa Poikaani. Olkaa yhtä Hänen kanssaan. Olkaa Jumalan lapsia. Rakastakaa pappejanne kuten Poikani rakasti heitä, kun Hän kutsui heidät palvelemaan teitä. Kiitos. "
*Neitsyt Maria sanoi tämän päättäväisesti ja painokkaasti.
"Rakkaat lapset! Ilo sydämessäni rakastan teitä kaikkia ja kutsun teitä tulemaan lähemmäksi tahratonta sydäntäni, jotta voin vetää teidät yhä lähemmäksi Poikaani Jeesusta, niin että Hän voi antaa teille rauhansa ja rakkautensa, jotka ravitsevat teitä jokaista. Avautukaa, pienet lapset, rukoukselle, avautukaa rakkaudelleni. Olen äitinne enkä voi jättää teitä vaeltamaan yksin ja synnissä. Pienet lapset, teitä kutsutaan olemaan lapsiani, minun rakkaita lapsiani, niin että voin esitellä teidät kaikki Pojalleni. Kiitos siitä, että olette vastanneet kutsuuni. "
"Rakkaat lapset, rakastan teitä kaikkia. Kaikki te minun lapseni olette sydämessäni. Rakastan teitä kaikkia äidillisellä rakkaudellani ja haluan johdattaa teidät kaikki tuntemaan Jumalan ilon. Siksi kutsun teitä. Tarvitsen nöyriä apostoleita, jotka sydän avoinna ottavat vastaan Jumalan sanan ja auttavat sen avulla muita käsittämään elämänsä tarkoituksen. Jotta pystytte siihen, lapseni, teidän täytyy rukouksen ja paaston kautta oppia kuuntelemaan sydämellä ja nöyrtymään. Teidän on opittava hylkäämään kaikki sellainen, mikä loitontaa teitä Jumalan sanasta ja kaipaamaan vain sitä, mikä vetää teidät sitä lähemmäksi. Älkää pelätkö. Minä olen tässä. Ette ole yksin. Pyydän Pyhää Henkeä uudistamaan ja vahvistamaan teitä. Pyydän Pyhältä Hengeltä, että kun autatte muita, parannutte itsekin. Pyydän, että teistä Hänen kauttaan tulee Jumalan lapsia ja minun apostoleitani. "
Sitten Neitsyt Maria sanoi hyvin huolestuneena:
"Jeesuksen, minun Poikani tähden, rakastakaa niitä, jotka Hän on kutsunut, ja kaivatkaa vain niiden käsien siunausta, jotka Hän on pyhittänyt. Älkää antako pahalle valtaa. Toistan vielä: sydämeni saa voiton vain yhdessä pappienne kanssa.Älkää antako pahan erottaa teitä papeistanne. Kiitos. "
"Rakkaat lapset! Tulen luoksenne äitinä ja toivon, että te minussa, äitinä, löydätte kotinne, lohdutuksenne ja leponne. Sen tähden, lapseni, rakkauteni apostolit, rukoilkaa. Rukoilkaa nöyrällä hartaudella, kuuliaisuudella ja täydellisesti taivaalliseen Isään luottaen. Luottakaa niin kuin minä luotin, kun minulle sanottiin, että synnyttäisin lupauksen siunauksen. Tulkoon sydämistänne ja huuliltanne aina ”Tapahtukoon Sinun tahtosi!” Luottakaa ja rukoilkaa siis, niin että voin rukoilla puolestanne Herran edessä, jotta Hän antaisi teille taivaallisen siunauksen ja täyttäisi teidät Pyhällä Hengellä. Silloin Hän voi auttaa kaikkia niitä, jotka eivät tunne Herraa – te, rakkauteni apostolit, autatte heitä kutsumaan Häntä ”Isäksi” täydellisellä luottamuksella. Rukoilkaa paimentenne puolesta ja uskokaa itsenne heidän siunattuihin käsiinsä. Kiitos. "
"Rakkaat lapset, haluan auttaa teitä äidillisellä rakkaudella, jotta te rukous-ja katumuselämänne kautta vilpittömästi pyrkisitte lähemmäksi Poikaani ja Hänen jumalallista valoaan – jotta osaisitte irrottautua synnistä. Jokainen rukous, messu ja paasto on yritys päästä lähemmäksi Poikaani, muistutus Hänen kunniastaan ja turvapaikka synnistä – ne ovat tie hyvän Isän ja Hänen lastensa uuteen yhteyteen. Sen tähden, rakkaat lapseni, avoimin ja rakastavin sydämin huutakaa avuksi taivaallisen Isän nimeä, jotta Hän valaisisi teidät Pyhällä Hengellä. Pyhän Hengen avulla teistä tulee Jumalan rakkauden lähde. Kaikki ne, jotka eivät tunne Poikaani, kaikki ne, jotka janoavat Poikani rakkautta ja rauhaa, juovat tästä lähteestä. Kiitos. Rukoilkaa paimentenne puolesta. Rukoilen heidän puolestaan ja toivon, että he aina tuntisivat äidillisten käsieni siunauksen ja äidillisen sydämeni tuen. "
"Rakkaat lapset! Minä, äitinne, olen kanssanne hyvinvointinne, tarpeittenne ja itsetuntemuksenne vuoksi. Taivaallinen Isä antoi teille vapauden tehdä päätöksiä ja oppia tuntemaan itsenne. Haluan auttaa teitä. Haluan olla teille äiti, totuuden opettaja, niin että te avoimen sydämen yksinkertaisuudella voisitte käsittää siitä tulevan suunnattoman puhtauden ja toivoa tuovan valon, joka poistaa pimeyden. Lapseni, minä ymmärrän tuskanne ja kärsimyksenne. Kuka voisikaan ymmärtää teitä paremmin kuin äiti? Entä te, lapseni? Niitä, jotka ymmärtävät ja seuraavat minua, on vähän. Paljon on eksyneitä – niitä, jotka eivät vielä ymmärrä, että totuus on minun Pojassani. Sen tähden, apostolini, rukoilkaa ja toimikaa. Levittäkää valoa älkääkä menettäkö toivoanne. Minä olen kanssanne. Olen erityisellä tavalla paimentenne kanssa. Rakastan ja suojelen heitä äidillisellä sydämellä, sillä he johtavat teidät taivaaseen, jonka Poikani on teille luvannut. Kiitos. "
"Rakkaat lapset, kutsun teitä levittämään uskoa Poikaani - teidän uskoanne. Te, Pyhän Hengen valaisemat lapseni, apostolini, välittäkää sitä toisille, niille, jotka eivät usko, jotka eivät tiedä, jotka eivät halua tietää. Siksi teidän täytyy rukoilla paljon rakkauden lahjaa, sillä rakkaus on merkki aidosta uskosta - niin teistä tulee rakkauteni apostoleita. Rakkaus tekee yhä uudestaan eläväksi eukaristian tuskan ja ilon sekä Poikani kärsimyksen, jonka kautta Hän näytti teille, mitä tarkoittaa mittaamattoman suuri rakkaus; se uudistaa ilon siitä, että Hän jätti ruumiinsa ja verensä ravinnoksenne, ollen siten yhtä teidän kanssanne. Kun katson teitä hellyydellä, tunnen suunnatonta rakkautta, joka vahvistaa haluani johtaa teidät lujaan uskoon. Luja usko antaa teille iloa ja onnea maan päällä ja lopussa kohtaatte Poikani. Se on Hänen toiveensa. Sen tähden, eläkää Hänessä, eläkää rakkaudessa, eläkää valossa, joka aina valaisee teitä eukaristiassa. Pyydän teitä rukoilemaan paljon paimentenne puolesta, jotta rakastaisitte heitä yhä enemmän, sillä Poikani antoi heidät teille ravitsemaan teitä Hänen ruumiillansa ja opettamaan teille rakkautta. Rakastakaa siis tekin heitä. Mutta muistakaa, lapseni, että rakkaus on kestämistä ja antamista, ei koskaan tuomitsemista. Kiitos. "
"Rakkaat lapset! Tänäänkin kutsun teitä kaikkia rukoukseen. Ette voi elää ilman rukousta, sillä rukous on ketju, joka tuo teidät lähemmäksi Jumalaa. Sen tähden, pienet lapset, palatkaa Jumalan ja Hänen käskyjensä luo nöyrin sydämin, niin että voitte sanoa koko sydämestänne ”tapahtukoon sinun tahtosi myös maan päällä niin kuin taivaassa”. Pienet lapset, teillä on vapaus joko kääntyä Jumalan puoleen tai Häntä vastaan. Huomatkaa, missä saatana haluaa houkutella teitä syntiin ja orjuuteen. Sen tähden, pienet lapset, palatkaa sydämeeni, jotta voin johdattaa teidät Poikani Jeesuksen luo. Hän on Tie, Totuus ja Elämä. Kiitos siitä, että olette vastanneet kutsuuni. "
To compare Medjugorje messages with another language versions choose
1 2 Next>>

 


Wap Home | Updates  | Medjugorje[EN]  | Messages  | News & Articles[EN]  | Videos[EN]  | Pictures[EN]

Powered by www.medjugorje.ws