Language 

Our Lady of Medjugorje Messages containing 'taivaallinen'

Total found: 20
"Rakkaat lapset! Tänä paaston armon aikana kutsun teitä avaamaan sydämenne niille lahjoille, jotka Jumala haluaa antaa teille. Älkää sulkeutuko, vaan sanokaa Jumalalle "kyllä" rukouksessa ja kieltäymyksessä, ja hän tulee antamaan teille yltäkylläisesti. Kuten keväällä maa avautuu siemelle ja tuottaa korkoa satakertaisesti, samoin taivaallinen Isännekin tulee antamaan teille yltäkylläisesti. Minä olen kanssanne ja rakastan teitä hellällä rakkaudella, pienet lapset. Kiitos siitä, että olette vastanneet kutsuuni. "
"Rakkaat lapset! Rauhan kuningattarena haluan antaa teille rauhan, lapseni, todellisen rauhan, joka tulee jumalallisen Poikani sydämestä. Äitinä rukoilen, että viisaus, nöyryys ja hyvyys vallitsisivat sydämissänne, samoin kuin rauha ja minun Poikani. Kun Poikani hallitsee sydämissänne, voitte auttaa muita tutustumaan Häneen. Kun teillä on taivaallinen rauha, ne jotka etsivät sitä vääristä paikoista ja aiheuttavat siten tuskaa äidilliselle sydämelleni, tunnistavat sen. Lapseni, iloitsen suuresti kun näen, että otatte vastaan sanani ja haluatte seurata minua. Älkää pelätkö, ette ole yksin. Antakaa minulle kätenne, niin johdatan teitä. Älkää unohtako pappejanne. Rukoilkaa, että he aina ajattelisivat Poikaani, joka on kutsunut heidät todistamaan Hänestä. Kiitos. "
"Rakkaat lapset! Äidillisellä rakkaudella pyydän teitä ojentamaan minulle kätenne, antakaa minun johdattaa teitä. Äitinä haluan pelastaa teidät levottomuudelta, epätoivolta ja ikuisesta maanpakolaisuudesta. Ristinkuolemallaan Poikani näytti, kuinka paljon Hän rakastaa teitä; Hän uhrasi itsensä teidän ja syntienne vuoksi. Älkää enää torjuko Hänen uhriaan älkääkä jatkako Hänen kärsimyksiään synneillänne. Älkää enää sulkeko taivaan portteja itseltänne. Lapseni, älkää viivytelkö. Mikään ei ole tärkeämpää kuin ykseys Pojassani. Autan teitä, koska taivaallinen Isä lähettää minut, jotta me yhdessä voimme näyttää tien armoon ja pelastukseen kaikille niille, jotka eivät tunne Häntä. Älkää olko kovasydämisiä. Luottakaa minuun ja palvokaa Poikaani. Lapseni, ette voi olla ilman pappeja. Olkoot he rukouksissanne joka päivä. Kiitos. "
"Rakkaat lapset! Äitinä pyydän jälleen: älkää olko kovasydämisiä. Älkää sulkeko silmiänne varoituksilta, jotka taivaallinen Isä lähettää teille rakkaudessaan. Rakastatteko Häntä yli kaiken? Kadutteko unohtaneenne usein, että taivaallinen Isä suuressa rakkaudessaan lähetti Poikansa pelastamaan meidät ristin kautta? Kadutteko, ettetette ole vielä ottaneet viestiä vastaan? Lapseni, älkää torjuko Poikani rakkautta. Älkää torjuko toivoa ja rauhaa. Yhdessä rukouksenne ja paastonne kanssa Poikani poistaa ristinsä kautta pimeyden, joka haluaa ympäröidä teidät ja hallita teitä. Hän antaa teille voimaa uuteen elämään. Kun elätte sitä Poikaani seuraten, teistä tulee siunaus ja toivo kaikille niille syntisille, jotka vaeltavat synnin pimeydessä. Lapseni, valvokaa. Äitinä valvon teidän kanssanne. Suojelen rukoillen erityisesti pappejanne, jotka Poikani on kutsunut tuomaan teille valoa ja toivoa. Kiitos. "
"Rakkaat lapset! Kutsun teitä jälleen rakastamaan, en tuomitsemaan. Poikani tuli taivaallisen Isän tahdosta osoittamaan teille pelastuksen tien; Hän tuli pelastamaan, ei tuomitsemaan teitä. Jos haluatte seurata Poikaani, ette tuomitse vaan rakastatte kuten taivaallinen Isänne rakastaa teitä. Ja kun teillä on oikein vaikeaa, kun kaadutte taakkanne alla, älkää vaipuko epätoivoon, älkää tuomitko. Muistakaa, että teitä rakastetaan, ja ylistäkää taivaallista Isää Hänen rakkaudestaan. Lapseni, älkää poiketko tieltä, jota pitkin johdatan teitä. Älkää kulkeko piittaamattomasti kadotukseen. Vahvistakoot rukous ja paasto teitä, niin että voitte elää taivaallisen Isän tahdon mukaan; että olisitte uskon ja rakkauden apostoleitani, että elämänne siunaisi niitä, joita tapaatte, että olisitte yhtä taivaallisen Isän ja Poikani kanssa. Lapseni, se on ainoa totuus, totuus, joka johtaa kääntymykseenne ja sen jälkeen kaikkien niiden kääntymykseen, joita tapaatte ja jotka eivät ole oppineet tuntemaan Poikaani – kaikkien niiden, jotka eivät tiedä, mitä rakastaminen tarkoittaa. Lapseni, papit ovat minun Poikani lahja teille. Huolehtikaa heistä hyvin. Rukoilkaa heidän puolestaan. Kiitos. "
"Rakkaat lapset! Jos vain avaisitte minulle sydämenne täydesti luottaen, ymmärtäisitte kaiken. Ymmärtäisitte, kuinka suurella rakkaudella kutsun teitä, kuinka suurella rakkaudella haluan muuttaa teidät, jotta tulisitte onnellisiksi, kuinka suurella rakkaudella haluan tehdä teistä Poikani seuraajia ja antaa teille rauhan Poikani täyteydessä. Ymmärtäisitte äidillisen rakkauteni valtavan suuruuden. Sen tähden, lapseni, rukoilkaa, sillä rukouksen kautta uskonne kasvaa ja rakkaus syntyy, rakkaus, jonka kanssa ristikään ei enää paina liikaa, koska ette kanna sitä yksin. Yhdessä Poikani kanssa te kirkastatte taivaallisen Isän nimeä. Rukoilkaa, rukoilkaa rakkauden lahjaa, sillä rakkaus on ainoa totuus; se antaa kaiken anteeksi, on hyödyksi kaikille ja näkee jokaisessa veljen. Lapseni, apostolini, suuri on luottamus, jonka taivaallinen Isä on antanut teille minun, palvelijattarensa, kautta, että auttaisitte niitä, jotka eivät Häntä tunne, jotta he tekisivät sovinnon Hänen kanssaan ja seuraisivat Häntä. Opetan teille rakkautta, sillä vain jos teillä on rakkautta, te pystytte vastaamaan Hänelle. Kutsun teitä jälleen rakastamaan pappejanne ja rukoilemaan, että tänä vaikeana aikana Poikani nimi kirkastettaisiin heidän ohjauksessaan. Kiitos. "
"Rakkaat lapset! Äidillisellä tavalla kutsun teitä jälleen rakastamaan, jatkuvasti rukoilemaan rakkauden lahjaa, rakastamaan taivaallista Isää yli kaiken. Kun rakastatte Häntä, rakastatte itseänne ja lähimmäistänne. Näitä asioita ei voi erottaa toisistaan. Taivaallinen Isä on jokaisessa ihmisessä, Hän rakastaa jokaista ihmistä ja kutsuu häntä nimeltä. Sen tähden, lapseni, kuunnelkaa rukouksen kautta taivaallisen Isän tahtoa. Keskustelkaa Hänen kanssaan. Olkoon teillä Isään henkilökohtainen suhde, joka syventää entisestään keskinäistä yhteyttänne lapsinani, apostoleinani. Äitinä toivon, että te taivaallista Isää kohtaan tuntemanne rakkauden kautta nousette maallisten turhuuksien yläpuolelle ja voitte auttaa muita vähitellen tutustumaan taivaalliseen Isään ja lähestymään Häntä. Lapseni, rukoilkaa, rukoilkaa, rukoilkaa rakkauden lahjaa, sillä ”rakkaus” on minun Poikani. Rukoilkaa, että paimenenne aina rakastaisivat teitä kuten Poikani rakasti ja osoitti sen antaessaan henkensä teidän pelastuksenne tähden. Kiitos. "
"Rakkaat lapset! Minä, äitinne, olen kanssanne hyvinvointinne, tarpeittenne ja itsetuntemuksenne vuoksi. Taivaallinen Isä antoi teille vapauden tehdä päätöksiä ja oppia tuntemaan itsenne. Haluan auttaa teitä. Haluan olla teille äiti, totuuden opettaja, niin että te avoimen sydämen yksinkertaisuudella voisitte käsittää siitä tulevan suunnattoman puhtauden ja toivoa tuovan valon, joka poistaa pimeyden. Lapseni, minä ymmärrän tuskanne ja kärsimyksenne. Kuka voisikaan ymmärtää teitä paremmin kuin äiti? Entä te, lapseni? Niitä, jotka ymmärtävät ja seuraavat minua, on vähän. Paljon on eksyneitä – niitä, jotka eivät vielä ymmärrä, että totuus on minun Pojassani. Sen tähden, apostolini, rukoilkaa ja toimikaa. Levittäkää valoa älkääkä menettäkö toivoanne. Minä olen kanssanne. Olen erityisellä tavalla paimentenne kanssa. Rakastan ja suojelen heitä äidillisellä sydämellä, sillä he johtavat teidät taivaaseen, jonka Poikani on teille luvannut. Kiitos. "
"Rakkaat lapset, olen keskuudessanne äitinä, joka haluaa auttaa teitä tuntemaan totuuden. Kun elin elämäänne maan päällä, tunsin totuuden, ja vain sen kautta palasen taivasta maan päällä. Siksi toivon samaa teille, lapseni. Taivaallinen isä haluaa puhtaita sydämiä, jotka ovat täynnä tietoa totuudesta. Hän haluaa, että rakastatte kaikkia niitä, joita tapaatte, koska minäkin rakastan Poikaani teissä kaikissa. Tämä on totuuden tuntemisen alku. Teille tarjotaan monia vääriä totuuksia. Selviydytte niistä paaston, rukouksen, katumuksen ja evankeliumin puhdistaman sydämen avulla. Tämä on ainoa totuus, ja se on se totuus, jonka Poikani jätti teille. Teidän ei tarvitse tutkia sitä paljon. Teitä pyydetään rakastamaan ja antamaan, kuten minäkin olen tehnyt. Lapseni, jos rakastatte, sydämestänne tulee koti Pojalleni ja minulle, ja Poikani sanat ohjaavat elämäänne. Lapseni, rakkauden apostolit, autan teidän kauttanne kaikkia lapsiani tuntemaan totuuden. Lapseni, olen aina rukoillut Poikani kirkon puolesta, ja pyydän samaa myös teiltä. Rukoilkaa, että paimenenne säteilisivät Poikani rakkautta. Kiitos. "
"Rakkaat lapset! Minä olen täällä, teidän keskuudessanne. Katson teitä, hymyilen teille ja rakastan teitä niin kuin vain äiti voi. Pyhän Hengen avulla, joka tulee puhtauteni kautta, minä näen sydämenne ja annan ne Pojalleni. Olen jo kauan pyytänyt teitä apostoleikseni, rukoilemaan niiden puolesta, jotka eivät ole oppineet tuntemaan Jumalan rakkautta. Pyydän rakkaudesta kumpuavaa rukousta, rukousta, joka saa aikaan tekoja ja uhrauksia. Älkää tuhlatko aikaa miettimällä, oletteko sen arvoisia, että voitte olla minun apostoleitani. Taivaallinen Isä arvioi jokaisen; mutta te, rakastakaa Häntä ja kuunnelkaa Häntä. Tiedän, että tämä kaikki hämmentää teitä, sekin, että olen luonanne, mutta ottakaa se vastaan ilolla. Rukoilkaa, jotta ymmärrätte olevanne sen arvoisia, että voitte työskennellä taivasten valtakunnalle. Rakkauteni lepää yllänne. Rukoilkaa, että rakkauteni voittaa kaikissa sydämissä, sillä se on rakkautta, joka antaa anteeksi, antaa eikä lopu koskaan. Kiitos. "
"Rakkaat lapset, haluan toimia teidän kauttanne, lapseni, apostolini, niin että voin lopuksi koota kaikki lapseni sinne, missä kaikki on valmista onneanne varten. Rukoilen puolestanne, että voitte käännyttää toisia tekojen kautta, sillä on tullut aika tehdä totuuden tekoja Poikaani varten. Rakkauteni tekee teissä työtä - tulen käyttämään teitä. Luottakaa minuun, sillä kaikkea mitä haluan, haluan teidän hyväksenne, iankaikkista hyvää, jonka taivaallinen Isä on luonut. Te, lapseni, apostolini, elätte maan päällä yhdessä lasteni kanssa, jotka eivät ole oppineet tuntemaan Poikani rakkautta, eivätkä kutsu minua "äidiksi". Älkää kuitenkaan pelätkö todistaa Totuudesta. Jos ette pelkää ja todistatte rohkeasti, totuus voittaa ihmeellisellä tavalla. Mutta muistakaa, että voima on rakkaudessa. Lapseni, rakkaus on katumusta, anteeksiantoa, rukousta, uhrauksia ja laupeutta. Jos osaatte rakastaa, käännytätte toisia teoillanne ja edesautatte Poikani valon pääsyä sieluihin. Kiitos. Rukoilkaa paimentenne puolesta. He kuuluvat Pojalleni. Hän kutsui heidät. Rukoilkaa, että heillä olisi aina voimaa ja rohkeutta loistaa Poikani valoa. "
"Rakkaat lapset! Olen keskuudessanne rohkaistakseni teitä, täyttääkseni teidät rakkaudellani ja kutsuakseni teidät jälleen Poikani rakkauden todistajiksi. Monilla lapsillani ei ole toivoa, rauhaa eikä rakkautta. He etsivät Poikaani mutta eivät tiedä, miten ja mistä löytäisivät Hänet. Poikani ottaa heidät avosylin vastaan, ja teidän tehtävänne on auttaa heitä tulemaan Hänen syleilyynsä. Lapseni, siksi teidän täytyy rukoilla rakkautta. Teidän täytyy rukoilla yhä enemmän rakkautta, koska rakkaus voittaa kuoleman ja tekee elämästä kestävän. Rakkauteni apostolit, lapseni, olkaa yhtä rukouksessa sydämen yksinkertaisuudella ja vilpittömyydellä, huolimatta siitä, miten kaukana olette toisistanne. Rohkaiskaa toisianne hengelliseen kasvuun, niin kuin minäkin rohkaisen teitä. Suojelen teitä ja olen luonanne aina kun ajattelette minua. Rukoilkaa myös paimentenne puolesta, heidän, jotka luopuvat kaikesta sekä Poikani että teidän vuoksenne. Rakastakaa heitä ja rukoilkaa heidän puolestaan. Taivaallinen Isä kuulee rukouksenne. Kiitos. "
"Rakkaat lapset, olen tullut luoksenne, teidän keskuuteenne, että antaisitte minulle huolenne, jotta voisin esittää ne Pojalleni ja rukoilla puolestanne Hänen edessään teidän hyväksenne. Tiedän, että teillä jokaisella on omat huolensa ja koettelemuksensa. Siksi kutsun teitä äidillisellä tavalla Poikani pöydän ääreen. Hän murtaa teille leipää ja antaa itsensä teille. Hän antaa teille toivon. Hän odottaa teiltä enemmän uskoa, toivoa ja tyyneyttä. Hän odottaa, että käytte sisäistä taistelua itsekkyyttä, tuomitsemista ja inhimillisiä heikkouksianne vastaan. Siksi sanon teille äitinä: rukoilkaa! Sillä rukous antaa teille voimaa sisäiseen taisteluun. Poikani sanoi minulle usein, kun Hän oli pieni, että monet tulevat rakastamaan minua ja kutsumaan minua äidiksi. Teidän keskellänne minä tunnen rakkauden. Kiitos. Sen rakkauden tähden pyydän Pojaltani, ettei kukaan teistä, lapseni, palaisi kotiin samanlaisena kuin hän tänne tuli; rukoilen, että veisitte mukananne mahdollisimman paljon toivoa, laupeutta ja rakkautta; että olisitte rakkauden apostoleitani, jotka todistavat elämällään, että taivaallinen Isä on elämän eikä kuoleman lähde. Rakkaat lapset, äidillisellä tavalla pyydän teitä jälleen rukoilemaan niiden puolesta, jotka Poikani on valinnut, heidän siunattujen käsiensä, teidän paimentenne puolesta, jotta he voisivat julistaa Poikaani mahdollisimman suurella rakkaudella ja näin saisivat aikaan kääntymyksiä. Kiitos. "
"Rakkaat lapset! Poikani oli rakkauden ja valon lähde, kun Hän puhui maan päällä kaikille kansoille. Apostolini, seuratkaa Hänen valoaan. Se ei ole helppoa. Teidän täytyy olla pieniä. Teidän täytyy tehdä itsestänne muita pienempiä ja uskon avulla täyttyä Hänen rakkaudellaan. Ilman uskoa yksikään ihminen maan päällä ei voi kokea ihmeellistä kokemusta. Olen kanssanne. Ilmaisen itseni teille näiden ilmestysten ja sanojen kautta, haluan todistaa teille rakkauteni ja äidillisen huolenpitoni. Lapseni, älkää tuhlatko aikaa esittämällä kysymyksiä, joihin ette saa koskaan vastauksia. Maallisen vaelluksenne lopuksi taivaallinen Isä antaa ne teille. Tietäkää aina, että Jumala tietää kaiken; Jumala näkee, Jumala rakastaa. Rakkain Poikani valaisee elämän ja karkottaa pimeyden. Äidillinen rakkauteni, joka tuo minut luoksenne, on sanoin- kuvaamaton, mystinen mutta todellinen. Ilmaisen tunteeni teitä kohtaan: rakkautta, ymmärtämystä ja äidillistä hyväntahtoisuutta. Teiltä, apostolini, odotan rukouksianne: ruusuja, jotka ovat rakkauden tekoja. Sellaiset rukoukset ovat rakkaimpia äidilliselle sydämelleni. Annan ne Pojalleni, joka syntyi teidän vuoksenne. Hän katselee teitä ja kuuntelee teitä. Olemme aina lähellänne. Rakkautemme kutsuu, yhdistää, käännyttää, rohkaisee ja täyttää. Apostolini, rakastakaa siis aina toisianne ja ennen kaikkea, rakastakaa Poikaani. Tämä on ainoa tie pelastukseen, iankaikkiseen elämään. Tämä on hartain rukoukseni, joka täyttää sydämeni mitä ihanimmalla ruusujen tuoksulla. Rukoilkaa, rukoilkaa aina paimentenne puolesta, jotta heillä olisi voimaa olla Poikani valo. Kiitos. "
"Rakkaat lapset, taivaallinen Isä on tehnyt minussa suuria tekoja, niin kuin Hän tekee kaikissa niissä, jotka rakastavat Häntä hellästi, ja uskollisesti ja hartaasti palvelevat Häntä. Lapseni, taivaallinen Isä rakastaa teitä, Hänen rakkautensa tähden olen täällä teidän kanssanne. Hän puhuu teille. Miksi ette halua nähdä merkkejä? Kaikki on helpompaa Hänen kanssaan. Myös Hänen kanssaan eletty kärsimys on helpompaa, koska on uskoa. Usko auttaa kärsimyksessä, ja kärsimys ilman uskoa johtaa epätoivoon. Jumalalle eletty ja uhrattu kärsimys nostaa ylös. Eikö Poikani lunastanut maailman tuskallisella kärsimyksellään? Äitinä jaoin Poikani tuskan ja kärsimyksen, kuten jaan kaikkien teidän kanssanne. Lapseni, olen kanssanne elämässä: kärsimyksessä, tuskassa, ilossa ja rakkaudessa. Älkää siis luopuko toivosta. Toivo auttaa teitä ymmärtämään, että elämä on siellä. Lapseni, puhun teille, ääneni puhuu sielullenne, sydämeni puhuu sydämellenne. Rakkauteni apostolit, kuinka suuresti äidillinen sydämeni rakastaakaan teitä! Kuinka monia asioita haluankaan opettaa teille! Kuinka äidillinen sydämeni toivookaan, että olisitte täydellisiä. Mutta voitte tulla täydellisiksi vasta kun sielunne, ruumiinne ja rakkautenne yhdistyvät teissä. Pyydän teitä, lapseni: rukoilkaa paljon Kirkon ja sen palvelijoiden, paimentenne, puolesta, jotta Kirkko olisi sellainen kuin Poikani toivoo: kirkas kuin lähdevesi ja täynnä rakkautta. Kiitos. "
"Rakkaat lapset, taivaallisen Isän rakkaus ja hyvyys paljastavat asioita, jotka lisäävät uskoa ja ymmärrystä tuoden rauhaa, varmuutta ja toivoa. Siten minäkin, lapseni, taivaallisen Isän laupiaan rakkauden kautta, osoitan teille yhä uudestaan tien Poikani luokse ja iankaikkiseen pelastukseen. Valitettavasti monet lapseni eivät halua kuunnella minua, monet heistä epäilevät. Mutta minä olen kaikkina aikoina ylistänyt Herraa kaikesta, mitä Hän on tehnyt minussa ja minun kauttani. Poikani antaa itsensä teille ja murtaa leipää kanssanne. Hän antaa teille ikuisen elämän sanat, jotta voitte välittää ne kaikille. Mitä te, lapseni, rakkauteni apostolit, pelkäätte kun Poikani on teidän kanssanne? Antakaa Hänelle sielunne, jotta Hän voi asua niissä ja tehdä teistä uskon ja rakkauden välikappaleita. Lapseni, eläkää evankeliumin sanomaa, osoittakaa laupiasta rakkautta lähimmäisillenne ja, ennen kaikkea, osoittakaa rakkautta taivaallista Isää kohtaan. Lapseni, ette ole yhdessä sattumalta. Taivaallinen Isä ei yhdistä ketään sattumalta. Poikani puhuu sielullenne ja minä puhun sydämellenne. Äitinä sanon teille: lähtekää matkaan minun kanssani, rakastakaa toisianne ja todistakaa. Älkää pelätkö puolustaa esimerkillänne totuutta, Jumalan sanaa, joka on ikuinen eikä koskaan muutu. Lapseni, se joka toimii laupiaan rakkauden ja totuuden valossa, saa aina apua taivaasta eikä ole yksin. Rakkauteni apostolit, tunnistakoot kaikki teidät aina muiden joukosta nöyryydestänne, rakkaudestanne ja säteilevästä ilostanne. Olen kanssanne. Kiitos. "
"Rakkaat lapset, äidillisellä rakkaudella kutsun teitä vastaamaan Poikani suureen rakkauteen, puhtain ja avoimin sydämin, täydellisesti luottaen. Tunnen Hänen rakkautensa suuruuden. Kannoin Häntä sisälläni, ehtoollisleipää sydämessäni, maailman valoa ja rakkautta. Lapseni, myös se, että puhun teille, on merkki taivaallisen Isän rakkaudesta ja hellyydestä – suuri hymy täynnä Poikani rakkautta ja kutsu iankaikkiseen elämään. Rakkaudesta vuodatettiin Poikani veri teidän edestänne. Tuo kallis veri on teidän pelastustanne ja ikuista elämää varten. Taivaallinen Isä loi ihmisen ikuista onnea varten. Te, jotka tunnette Poikani rakkauden ja seuraatte Häntä, ette voi kuolla. Elämä voitti; minun Poikani elää. Sen tähden, lapseni, rakkauteni apostolit, osoittakoon rukous ylevimmässä muodossaan teille tien ja keinot Poikani rakkauden levittämiseen. Lapseni, myös silloin kun pyritte elämään Poikani sanojen mukaan, te rukoilette. Kun rakastatte ihmisiä, joita tapaatte, levitätte Poikani rakkautta. Juuri rakkaus avaa paratiisin ovet. Lapseni, olen alusta asti rukoillut kirkon puolesta. Siksi kutsun myös teitä, rakkauteni apostolit, rukoilemaan kirkon ja sen palvelijoiden puolesta – niiden, jotka Poikani on kutsunut. Kiitos. "
"Rakkaat lapset, ainoastaan puhdas ja avoin sydän saa aikaan sen, että voitte todella oppia tuntemaan Poikani, ja että kaikki ne, jotka eivät tunne hänen rakkauttaan, voivat oppia tuntemaan sen teidän kauttanne. Ainoastaan rakkaus saa teidät ymmärtämään, että se on suurempi kuin kuolema, koska todellinen rakkaus voitti kuoleman ja sai aikaan sen, että kuolemaa ei ole.

Rakkaat lapset, anteeksianto on rakkauden ylevin muoto. Rakkauteni apostoleina teidän tulee rukoilla, että olisitte hengessä vahvat, ja että pystyisitte ymmärtämään ja antamaan anteeksi. Ymmärtämällä ja anteeksi antamalla, te, rakkauteni apostolit, annatte esimerkin rakkaudesta ja laupeudesta. Kyky ymmärtää ja antaa anteeksi on lahja, jota on tarpeen rukoilla ja vaalia.

Anteeksi antamalla näytätte, että osaatte rakastaa. Katsokaa, lapseni, miten taivaallinen Isä rakastaa teitä suurella rakkaudella, ymmärtäen, anteeksi antaen ja oikeamielisesti, miten Hän antaa teille minut, sydäntenne äidin. Ja tässä minä olen, teidän keskellänne, siunatakseni teitä äidillisellä siunauksellani, kutsuakseni teitä rukoilemaan ja paastoamaan, kehottaakseni teitä uskomaan, toivomaan, antamaan anteeksi, rukoilemaan paimentenne puolesta, ja ennen kaikkea rakastamaan rajattomasti.

Lapseni, seuratkaa minua. Minun tieni on rauhan ja rakkauden tie, Poikani tie. Se on tie, joka johtaa sydämeni voittoon. Kiitos. "
"Rakkaat lapset, rakas Poikani rukoili ja ylisti aina taivaallista Isää. Hän kertoi Isälle aina kaiken ja luotti Hänen tahtoonsa. Lapseni, teidän tulisi tehdä samoin, sillä taivaallinen Isä kuuntelee aina lapsiaan. Yksi sydän yhdessä sydämessä - rakkaus, valo ja elämä. Taivaallinen Isä antoi itsensä ihmiskasvojen kautta, ja ne kasvot ovat Poikani kasvot. Teidän, rakkauteni apostoleiden, pitäisi aina kantaa Poikani kasvoja sydämissänne ja ajatuksissanne. Teidän pitäisi aina ajatella Hänen rakkauttaan ja uhriaan. Teidän pitäisi rukoilla, että tuntisitte aina Hänen läsnäolonsa, sillä, rakkauteni apostolit, siten te autatte kaikkia niitä, jotka eivät tunne Poikaani eivätkä ole oppineet tuntemaan Hänen rakkauttaan. Lapseni, lukekaa evankeliumia. Siitä löytyy aina jotain uutta, juuri se sitoo teidät Poikaani, joka syntyi tuomaan elämän sanoja kaikille lapsilleni ja uhraamaan itsensä kaikkien puolesta. Rakkauteni apostolit, te, joita kantaa rakkaus Poikaani kohtaan, tuokaa rakkaus ja rauha kaikille veljillenne. Älkää tuomitko ketään. Rakastakaa kaikkia rakkaudesta Poikaani. Siten pidätte huolta myös sielustanne, ja se (sielunne) on kallisarvoisin asia, joka todella kuuluu teille. Kiitos. "
"Rakkaat lapset, puhdas ja vilpitön rakkautenne vetoaa äidilliseen sydämeeni. Uskonne ja luottamuksenne taivaalliseen Isään ovat tuoksuvia ruusuja, jotka annatte minulle - nämä kauneimmat ruusukimput koostuvat rukouksistanne, laupeudentöistänne ja rakkaudestanne. Rakkauteni apostolit, te, jotka vilpittömästi ja puhtain sydämin yritätte seurata Poikaani, te, jotka vilpittömästi rakastatte Häntä, auttakaa: olkaa esimerkkinä niille, jotka eivät ole vielä oppineet tuntemaan Poikani rakkautta. Mutta lapseni, älkää auttako vain sanoin, vaan myös teoin ja puhtain tuntein, joiden kautta ylistätte taivaallista Isää. Rakkauteni apostolit, on valvomisen aika ja pyydän teiltä rakkautta; älkää tuomitko ketään, sillä taivaallinen Isä tuomitsee kaikki. Pyydän, että rakastatte ja kerrotte totuuden, sillä totuus on vanha, se ei ole uusi, se on ikuinen, se on totuus. Se todistaa Jumalan iankaikkisuudesta. Karkottakaa Poikani valolla pimeys, joka haluaa yhä enemmän saada teidät valtaansa. Älkää pelätkö. Olen kanssanne Poikani armon ja rakkauden kautta. Kiitos. "
To compare Medjugorje messages with another language versions choose

 


Wap Home | Updates  | Medjugorje[EN]  | Messages  | News & Articles[EN]  | Videos[EN]  | Pictures[EN]

Powered by www.medjugorje.ws