Language 

Our Lady of Medjugorje Messages containing 'uskon'

Total found: 28
"Rakkaat lapset! Kutsun teitä työstämään omaa henkilökohtaista kääntymystänne. Olette yhä kaukana siitä, että tapaisitte Jumalan sydämessänne. Kuluttakaa siksi entistä enemmän aikaa rukoukseen ja Jeesuksen palvontaan alttarin siunatuimmassa sakramentissa niin, että hän muuttaisi teitä ja panisi sydämiinne elävän uskon ja kaipuun ikuiseen elämään. Kaikki on väliaikaista, pienet lapset, vain Jumala ei ole väliaikainen. Minä olen kanssanne ja rohkaisen teitä rakkaudella. Kiitos siitä, että olette vastanneet kutsuuni. "
"Rakkaat lapset! Olkoon tämä aika teille henkilökohtaisen rukouksen aikaa. Kehittyköön sydämissänne uskon siemen ja kasvakoon se iloiseksi todistukseksi muille. Olen luonanne ja haluan kannustaa teitä kaikkia kasvamaan ja iloitsemaan Herrassa, joka on teidät luonut. Kiitos siitä, että olette vastanneet kutsuuni. "
"Rakkaat lapset! Kiittäkää kanssani Korkeinta siitä, että saan olla luonanne. Sydämeni iloitsee, kun näen millä rakkaudella ja ilolla elätte viestejäni. Monet teistä ovat vastanneet, mutta odotan ja etsin kaikkia uinuvia sydämiä, jotta ne heräisivät epäuskon unesta. Pienet lapset, tulkaa yhä lähemmäksi tahratonta sydäntäni, niin että voin johdattaa teidät kaikki iankaikkiseen elämään. Kiitos siitä, että olette vastanneet kutsuuni. "
"Rakkaat lapset! Kutsun teitä tänään ottamaan vaikean ja tuskallisen askeleen, jotta pääsette yhteyteen Poikani kanssa. Kutsun teitä täydelliseen synnintunnustukseen, puhdistautumiseen. Epäpuhdas sydän ei voi olla Pojassani ja Poikani kanssa. Epäpuhdas sydän ei voi tuottaa rakkauden ja ykseyden hedelmää. Epäpuhdas sydän ei pysty toimimaan oikein ja oikeudenmukaisesti, se ei ole esimerkki Jumalan rakkauden kauneudesta niille, jotka sitä ympäröivät eikä niille, jotka eivät ole oppineet tuntemaan tätä rakkautta. Te, lapseni, kokoonnutte ympärilleni täynnä intoa, toiveita ja odotuksia, ja minä rukoilen hyvää Isää, että Hän Pyhän Henkensä kautta toisi Poikani, uskon, teidän puhdistettuihin sydämiinne. Lapseni, kuunnelkaa minua, lähtekää matkaan kanssani. "
Neitsyt Marian lähtiessä Mirjana näki hänen vasemmalla puolellaan pimeyttä ja oikealla puolella ristin kultaisessa valossa.
"Rakkaat lapset, olen kanssanne enkä anna periksi. Haluan, että opitte tuntemaan Poikani. Haluan lapseni mukaani iankaikkiseen elämään. Haluan, että tunnette rauhan ilon ja saatte ikuisen pelastuksen. Rukoilen, että voitatte inhimilliset heikkoudet. Rukoilen, että Poikani antaa teille puhtaat sydämet. Rakkaat lapseni, vain puhtaat sydämet tietävät, miten kannetaan ristiä ja miten uhraudutaan kaikkien niiden syntisten puolesta, jotka ovat loukanneet taivaallista Isää ja jotka, tänäänkin, loukkaavat Häntä, vaikka eivät ole oppineet Häntä tuntemaan. Rukoilen, että opitte tuntemaan todellisen uskon valon, joka tulee vain puhtaiden sydänten rukouksesta. Silloin kaikki ne, jotka ovat lähellänne, tuntevat Poikani rakkauden. Rukoilkaa niiden puolesta, jotka Poikani on valinnut johtamaan teitä pelastuksen tiellä. Pidättäytykää kaikesta arvostelusta. Kiitos. "
"Rakkaat lapset, kutsun teitä jälleen äidillisellä rakkaudella ja kärsivällisyydellä elämään Poikaani seuraten, levittämään Hänen rauhaansa ja rakkauttaan, niin että te, minun apostoleinani, otatte vastaan Jumalan totuuden koko sydämestänne ja rukoilette Pyhää Henkeä johdattamaan teitä. Silloin te pystytte uskollisesti palvelemaan Poikaani ja osoittamaan elämällänne muille Hänen rakkauttaan. Poikani rakkauden ja minun äidinrakkauteni avulla yritän saada kaikki eksyneet lapseni äidilliseen syleilyyni ja osoittaa heille uskon tien. Lapseni, auttakaa minua taistelussani äitinä ja rukoilkaa kanssani, että syntiset tulisivat tietoisiksi synneistään ja katuisivat vilpittömästi. Rukoilkaa myös niiden puolesta, jotka Poikani on valinnut ja pyhittänyt nimessään. Kiitos. "
"Rakkaat lapset! Kutsun teitä jälleen rakastamaan, en tuomitsemaan. Poikani tuli taivaallisen Isän tahdosta osoittamaan teille pelastuksen tien; Hän tuli pelastamaan, ei tuomitsemaan teitä. Jos haluatte seurata Poikaani, ette tuomitse vaan rakastatte kuten taivaallinen Isänne rakastaa teitä. Ja kun teillä on oikein vaikeaa, kun kaadutte taakkanne alla, älkää vaipuko epätoivoon, älkää tuomitko. Muistakaa, että teitä rakastetaan, ja ylistäkää taivaallista Isää Hänen rakkaudestaan. Lapseni, älkää poiketko tieltä, jota pitkin johdatan teitä. Älkää kulkeko piittaamattomasti kadotukseen. Vahvistakoot rukous ja paasto teitä, niin että voitte elää taivaallisen Isän tahdon mukaan; että olisitte uskon ja rakkauden apostoleitani, että elämänne siunaisi niitä, joita tapaatte, että olisitte yhtä taivaallisen Isän ja Poikani kanssa. Lapseni, se on ainoa totuus, totuus, joka johtaa kääntymykseenne ja sen jälkeen kaikkien niiden kääntymykseen, joita tapaatte ja jotka eivät ole oppineet tuntemaan Poikaani – kaikkien niiden, jotka eivät tiedä, mitä rakastaminen tarkoittaa. Lapseni, papit ovat minun Poikani lahja teille. Huolehtikaa heistä hyvin. Rukoilkaa heidän puolestaan. Kiitos. "
"Rakkaat lapset! Tänäänkin kutsun myös teitä olemaan kuin tähdet, jotka loisteellaan antavat valoa ja kauneutta muille, jotta he voivat iloita. Pienet lapset, olkaa tekin loiste, kauneus, ilo, rauha ja erityisesti rukous kaikille niille, jotka ovat kaukana rakkaudestani ja Poikani Jeesuksen rakkaudesta. Pienet lapset, todistakaa uskostanne ja rukouksestanne ilolla, uskon ilolla, joka on sydämissänne, ja rukoilkaa rauhan puolesta, joka on kallisarvoinen lahja Jumalalta. Kiitos siitä, että olette vastanneet kutsuuni. "
"Rakkaat lapset, äidillinen sydämeni kaipaa aitoa kääntymystänne ja lujaa uskoa, jotta voitte levittää rakkautta ja rauhaa kaikille niille, jotka ovat ympärillänne. Mutta lapseni, älkää unohtako: jokainen teistä on ainutlaatuinen maailma taivaallisen Isän edessä. Antakaa siis Pyhän Hengen tehdä teissä työtään jatkuvasti. Olkaa hengellisesti puhtaita lapsiani. Hengellisyydessä on kauneutta. Kaikki hengellinen on elävää ja hyvin kaunista. Älkää unohtako, että eukaristiassa, joka on uskon ydin, Poikani on aina teidän kanssanne. Hän tulee luoksenne ja murtaa leipää kanssanne, sillä lapseni, teidän vuoksenne Hän kuoli, nousi kuolleista ja tulee takaisin. Nämä minun sanani ovat teille tuttuja, koska ne ovat totuus eikä totuus muutu. Monet lapseni ovat vain unohtaneet sen. Lapseni, sanani eivät ole vanhoja eivätkä uusia, ne ovat ikuisia. Siksi pyydän teitä, lapseni, tarkkailemaan huolellisesti ajan merkkejä, ”kokoamaan rikotut ristit” ja olemaan ilmestyksen apostoleita. Kiitos. "
"Rakkaat lapset, todellisen, elävän läsnäoloni teidän keskellänne pitäisi tehdä teidät iloisiksi, sillä se on Poikani suurta rakkautta. Hän lähettää minut luoksenne, että äidillisellä rakkaudella toisin teille turvallisuutta; että ymmärtäisitte että tuska ja ilo, kärsimys ja rakkaus saavat sielunne elämään vahvasti; että kutsun teitä uudestaan kirkastamaan Jeesuksen sydäntä, uskon ydintä, eukaristiaa. Päivästä päivään, vuosisatojen ajan, Poikani palaa luoksenne elävänä - Hän palaa luoksenne, vaikka ei ole koskaan teitä jättänyt. Kun yksi teistä, lapseni, palaa Hänen luoksensa, äidillinen sydämeni hypähtää ilosta. Sen tähden, lapseni, palatkaa eukaristian ja Poikani luo. Tie Poikani luo on vaikea, täynnä luopumista, mutta lopussa loistaa aina valo. Ymmärrän tuskanne ja kärsimyksenne ja kuivaan kyyneleenne äidillisellä rakkaudella. Luottakaa Poikaani, sillä Hän auttaa teitä tavalla, jota ette osaa edes pyytää. Teidän, minun lasteni, pitäisi olla huolissanne vain sielustanne, sillä se on ainoa asia, joka kuuluu teille maan päällä. Tuotte sen joko likaisena tai puhtaana taivaallisen Isän eteen. Muistakaa, että usko Poikani rakkauteen palkitaan aina. Pyydän teitä aivan erityisellä tavalla rukoilemaan niiden puolesta, jotka Poikani on kutsunut elämään esimerkkinsä mukaan ja rakastamaan laumaansa. Kiitos. "
"Rakkaat lapset! Poikani oli rakkauden ja valon lähde, kun Hän puhui maan päällä kaikille kansoille. Apostolini, seuratkaa Hänen valoaan. Se ei ole helppoa. Teidän täytyy olla pieniä. Teidän täytyy tehdä itsestänne muita pienempiä ja uskon avulla täyttyä Hänen rakkaudellaan. Ilman uskoa yksikään ihminen maan päällä ei voi kokea ihmeellistä kokemusta. Olen kanssanne. Ilmaisen itseni teille näiden ilmestysten ja sanojen kautta, haluan todistaa teille rakkauteni ja äidillisen huolenpitoni. Lapseni, älkää tuhlatko aikaa esittämällä kysymyksiä, joihin ette saa koskaan vastauksia. Maallisen vaelluksenne lopuksi taivaallinen Isä antaa ne teille. Tietäkää aina, että Jumala tietää kaiken; Jumala näkee, Jumala rakastaa. Rakkain Poikani valaisee elämän ja karkottaa pimeyden. Äidillinen rakkauteni, joka tuo minut luoksenne, on sanoin- kuvaamaton, mystinen mutta todellinen. Ilmaisen tunteeni teitä kohtaan: rakkautta, ymmärtämystä ja äidillistä hyväntahtoisuutta. Teiltä, apostolini, odotan rukouksianne: ruusuja, jotka ovat rakkauden tekoja. Sellaiset rukoukset ovat rakkaimpia äidilliselle sydämelleni. Annan ne Pojalleni, joka syntyi teidän vuoksenne. Hän katselee teitä ja kuuntelee teitä. Olemme aina lähellänne. Rakkautemme kutsuu, yhdistää, käännyttää, rohkaisee ja täyttää. Apostolini, rakastakaa siis aina toisianne ja ennen kaikkea, rakastakaa Poikaani. Tämä on ainoa tie pelastukseen, iankaikkiseen elämään. Tämä on hartain rukoukseni, joka täyttää sydämeni mitä ihanimmalla ruusujen tuoksulla. Rukoilkaa, rukoilkaa aina paimentenne puolesta, jotta heillä olisi voimaa olla Poikani valo. Kiitos. "
"Rakkaat lapset! Tänään kutsun teitä elämään uskoanne syvästi ja rukoilemaan Korkeinta vahvistamaan sitä, niin että tuulet ja myrskyt eivät voi sitä horjuttaa. Olkoot uskonne juuret rukous ja toivo iankaikkiseen elämään. Tehkää jo nyt, pienet lapset, työtä itsenne kanssa tänä armon aikana, kun Jumala antaa teille armon, jotta luopumisen ja kääntymyskutsun kautta teistä tulisi puhtaan ja järkähtämättömän uskon ja toivon ihmisiä. Kiitos siitä, että olette vastanneet kutsuuni. "
"Rakkaat lapset! Tänään haluan kiittää teitä sinnikkyydestänne ja pyytää teitä avautumaan syvälliselle rukoukselle. Pienet lapset, rukous on uskon ydin ja toivo iankaikkiseen elämään. Rukoilkaa siis sydämellänne, kunnes se laulaa kiitosta Luojalle, joka antoi teille elämän. Olen kanssanne, pienet lapset, ja tuon teille äidillisen rauhan siunaukseni. Kiitos siitä, että olette vastanneet kutsuuni. "
"Rakkaat lapset! Kun katson teitä kokoontuneena minun, äitinne, ympärille, näen paljon puhtaita sieluja. Näen monia lapsiani, jotka etsivät rakkautta ja lohdutusta, mutta kukaan ei tarjoa sitä heille. Näen myös ne, jotka tekevät pahaa, koska heillä ei ole hyviä esimerkkejä, he eivät ole oppineet tuntemaan Poikaani. Hiljainen hyvyys, joka leviää puhtaiden sielujen välityksellä, on maailmaa kannatteleva voima. Syntiä on paljon, mutta on myös rakkautta. Poikani lähettää luoksenne minut, äidin, joka on kaikille sama, jotta opettaisin teitä rakastamaan ja ymmärtämään, että olette veljiä. Hän haluaa auttaa teitä. Rakkauteni apostolit, elävä uskon ja rakkauden tahto riittää ja Poikani hyväksyy sen. Teidän täytyy kuitenkin olla sen arvoisia, teillä pitää olla hyvä tahto ja avoin sydän. Poikani astuu sisälle avoimiin sydämiin. Äitinä toivon, että oppisitte tuntemaan Poikani mahdollisimman hyvin - Jumalasta syntyneen Jumalan. Toivon, että oppisitte tuntemaan Hänen rakkautensa suuruuden, jota te niin paljon tarvitsette. Hän kärsi syntienne tähden ja hankki teille pelastuksen. Vastineeksi Hän pyysi, että rakastaisitte toisianne. Poikani on rakkaus. Hän rakastaa kaikkia ihmisiä yhtä lailla, kaikkia kansoja kaikista maista. Jos te, lapseni, eläisitte Poikani rakkautta, Hänen valtakuntansa olisi jo maan päällä. Sen tähden, rakkauteni apostolit, rukoilkaa! Rukoilkaa, että Poikani ja Hänen rakkautensa olisivat teissä ja voisitte olla esimerkkeinä rakkaudesta ja auttaa kaikkia niitä, jotka eivät ole oppineet tuntemaan Poikaani. Muistakaa aina, että Poikani, yksi ja kolmiyhteinen, rakastaa teitä. Rakastakaa paimenianne ja rukoilkaa heidän puolestaan. Kiitos. "
Viimeisen päivittäisen ilmestyksen aikana 12.9.1998 Neitsyt Maria ilmoitti Jakov Cololle, että tästä lähin tämä saisi yhden ilmestyksen vuodessa, joulupäivänä 25.12. Näin tapahtui tänä vuonnakin. Ilmestys alkoi kello 14.07 ja kesti kymmenen minuuttia. Sen jälkeen Jakov välitti Neitsyt Marialta saamansa viestin:
"Rakkaat lapset! Tänään, tänä armon päivänä, kutsun teitä pyytämään Herralta uskon lahjaa. Lapseni, valitkaa Jumala ja alkakaa uskoa siihen, mihin Jumala teitä kutsuu, eläen sen mukaisesti. Lapseni, usko merkitsee sitä, että luovuttaa elämänsä Jumalan käsiin – sen Herran käsiin, joka loi teidät ja joka rakastaa teitä suunnattomasti. Älkää olko uskovia vain puheissa, vaan eläkää ja todistakaa uskostanne teoin ja omalla esimerkillänne. Puhukaa Jumalalle kuten isällenne. Avatkaa ja luovuttakaa Hänelle sydämenne, niin näette niiden muuttuvan, ja voitte ihailla Jumalan tekoja elämässänne. Lapseni, ei ole elämää ilman Jumalaa ja siksi minä äitinänne rukoilen puolestanne ja pyydän Poikaani uudistamaan sydämenne ja täyttämään elämänne Hänen mittaamattomalla rakkaudellaan. Kiitos siitä, että olette vastanneet kutsuuni. "
"Rakkaat lapset, kun rakkaus alkaa hävitä maan päältä, kun pelastuksen tietä ei löydy, minä, äitinne, autan teitä tuntemaan aidon uskon, elävän ja syvän. Autan teitä rakastamaan aidosti. Äitinä kaipaan keskinäistä rakkauttanne, hyvyyttänne ja puhtauttanne. Toivon, että olisitte oikeudenmukaisia ja rakastaisitte toisianne. Lapseni, olkaa iloisia, olkaa puhtaita, olkaa lapsia. Pojallani oli tapana sanoa, että Hänestä on ihanaa olla puhdassydämisten seurassa, sillä puhtaat sydämet ovat aina nuoria ja iloisia. Poikani kehotti teitä antamaan anteeksi ja rakastamaan toisianne. Tiedän, ettei se ole aina helppoa. Kärsimys kasvattaa teitä henkisesti. Jotta kasvaisitte yhä enemmän henkisesti, teidän täytyy antaa anteeksi ja rakastaa vilpittömästi ja aidosti. Monet lapseni maan päällä eivät tunne Poikaani, he eivät rakasta Häntä. Mutta te, jotka rakastatte Poikaani ja kannatte Häntä sydämissänne, rukoilkaa, rukoilkaa, ja rukoillessanne tuntekaa Poikani vierellänne. Hengittäkööt sielunne Hänen henkeään. Olen kanssanne ja puhun pienistä ja suurista asioista. En väsy kertomaan teille Pojastani, todellisesta rakkaudesta. Lapseni, avatkaa siksi sydämenne minulle. Antakaa minun äitinä johdattaa teitä. Olkaa Poikani ja minun rakkauteni apostoleita. Äitinä pyydän: älkää unohtako niitä, jotka Poikani on kutsunut johdattamaan teitä. Kantakaa heitä sydämissänne ja rukoilkaa heidän puolestaan. Kiitos. "
"Rakkaat lapset! Te, joita Poikani rakastaa ja joita minä rakastan suunnattomalla äidinrakkaudella, älkää antako itsekkyyden ja itserakkauden hallita maailmaa. Älkää antako rakkauden ja hyvyyden olla piilossa. Te, joita rakastetaan ja jotka olette oppineet tuntemaan Poikani rakkauden, muistakaa, että rakastettuna oleminen merkitsee rakastamista. Lapseni, uskokaa. Kun uskotte, olette onnellisia ja levitätte rauhaa, sielunne värisee ilosta. Poikani on sellaisessa sielussa. Kun uhraudutte uskon ja rakkauden vuoksi, kun teette hyvää lähimmäisellenne, Poikani hymyilee sielussanne. Rakkauteni apostolit, käännyn puoleenne äitinä. Kerään teidät ympärilleni ja haluan johdattaa teitä rakkauden ja uskon tiellä, tiellä, joka johtaa maailman valon luo. Olen täällä rakkauden ja uskon vuoksi, sillä äidillisellä siunauksellani tahdon antaa teille toivoa ja voimaa matkallenne, koska Poikani luo johtava tie ei ole helppo. Se on täynnä kieltäymyksiä, antamista, uhrauksia, anteeksiantoa ja paljon, paljon rakkautta. Mutta se on tie rauhaan ja onneen. Lapseni, älkää uskoko petollisia ääniä, jotka puhuvat teille valheellisista asioista ja väärästä valosta. Lapseni, palatkaa te Raamatun pariin. Katson teitä suunnattomalla rakkaudella ja ilmaisen itseni teille Jumalan armosta. Lapseni, lähtekää matkaan kanssani. Värisköön sielunne ilosta! Kiitos. "
"Rakkaat lapset, kaikki mitä Poikani - rakkauden valo - on tehnyt ja tekee, sen Hän on tehnyt rakkaudesta. Kun myös te, lapseni, elätte rakkaudessa ja rakastatte lähimmäisiänne, te teette Poikani tahdon. Rakkauteni apostolit, tehkää itsenne pieniksi; avatkaa puhtaat sydämenne Pojalleni, jotta Hän voi toimia kauttanne. Täyttykää rakkaudella uskon avulla. Lapseni, älkää kuitenkaan unohtako, että eukaristia on uskon ydin. Poikani ravitsee teitä ruumiillaan ja vahvistaa teitä verellään. Tämä on rakkauden ihme: Poikani, joka tulee yhä uudestaan, elävänä, tekemään sielut eläviksi. Lapseni, teette Poikani tahdon elämällä rakkaudessa; niin Hän elää teissä. Lapseni, äidillinen toiveeni on, että rakastaisitte Poikaani yhä enemmän, sillä Hän kutsuu teitä rakkaudellaan. Hän antaa teille rakkautta, jotta levittäisitte sitä kaikille ympärillänne oleville. Poikani rakkauden kautta olen äitinä kanssanne puhuakseni teille rakkauden ja toivon sanoja, ajan ja kuoleman voittavia ikuisia sanoja, ja kutsuakseni teitä rakkauteni apostoleiksi. Kiitos. "
"Rakkaat lapset! Äitinä kutsun teitä tänään kääntymykseen. Tämä aika on teitä varten, pienet lapset, hiljaisuuden ja rukouksen aika. Kasvakoon siis toivon ja uskon siemen sydäntenne lämmössä, niin että te, pienet lapset, tuntisitte päivä päivältä yhä suurempaa tarvetta rukoilla enemmän. Elämästänne tulee silloin järjestelmällistä ja vastuuntuntoista. Ymmärrrätte, pienet lapset, että olette käymässä täällä maan päällä ja haluatte päästä yhä lähemmäksi Jumalaa. Todistatte rakkaudella kohtaamisestanne Jumalan kanssa ja kerrotte kokemuksestanne muille. Olen kanssanne ja rukoilen puolestanne, mutta en voi tehdä sitä, jos ette sano ”kyllä”. Kiitos siitä, että olette vastanneet kutsuuni. "
"Rakkaat lapset, taivaallisen Isän rakkaus ja hyvyys paljastavat asioita, jotka lisäävät uskoa ja ymmärrystä tuoden rauhaa, varmuutta ja toivoa. Siten minäkin, lapseni, taivaallisen Isän laupiaan rakkauden kautta, osoitan teille yhä uudestaan tien Poikani luokse ja iankaikkiseen pelastukseen. Valitettavasti monet lapseni eivät halua kuunnella minua, monet heistä epäilevät. Mutta minä olen kaikkina aikoina ylistänyt Herraa kaikesta, mitä Hän on tehnyt minussa ja minun kauttani. Poikani antaa itsensä teille ja murtaa leipää kanssanne. Hän antaa teille ikuisen elämän sanat, jotta voitte välittää ne kaikille. Mitä te, lapseni, rakkauteni apostolit, pelkäätte kun Poikani on teidän kanssanne? Antakaa Hänelle sielunne, jotta Hän voi asua niissä ja tehdä teistä uskon ja rakkauden välikappaleita. Lapseni, eläkää evankeliumin sanomaa, osoittakaa laupiasta rakkautta lähimmäisillenne ja, ennen kaikkea, osoittakaa rakkautta taivaallista Isää kohtaan. Lapseni, ette ole yhdessä sattumalta. Taivaallinen Isä ei yhdistä ketään sattumalta. Poikani puhuu sielullenne ja minä puhun sydämellenne. Äitinä sanon teille: lähtekää matkaan minun kanssani, rakastakaa toisianne ja todistakaa. Älkää pelätkö puolustaa esimerkillänne totuutta, Jumalan sanaa, joka on ikuinen eikä koskaan muutu. Lapseni, se joka toimii laupiaan rakkauden ja totuuden valossa, saa aina apua taivaasta eikä ole yksin. Rakkauteni apostolit, tunnistakoot kaikki teidät aina muiden joukosta nöyryydestänne, rakkaudestanne ja säteilevästä ilostanne. Olen kanssanne. Kiitos. "
To compare Medjugorje messages with another language versions choose
1 2 Next>>

 


Wap Home | Updates  | Medjugorje[EN]  | Messages  | News & Articles[EN]  | Videos[EN]  | Pictures[EN]

Powered by www.medjugorje.ws