Language 

Medjugorje Website Updates

2 kesäkuu 2015 /  Section: Our Lady of Medjugorje Messages - Category: Mirjana
"Rakkaat lapset, haluan toimia teidän kauttanne, lapseni, apostolini, niin että voin lopuksi koota kaikki lapseni sinne, missä kaikki on valmista onneanne varten. Rukoilen puolestanne, että voitte käännyttää toisia tekojen kautta, sillä on tullut aika tehdä totuuden tekoja Poikaani varten. Rakkauteni tekee teissä työtä - tulen käyttämään teitä. Luottakaa minuun, sillä kaikkea mitä haluan, haluan teidän hyväksenne, iankaikkista hyvää, jonka taivaallinen Isä on luonut. Te, lapseni, apostolini, elätte maan päällä yhdessä lasteni kanssa, jotka eivät ole oppineet tuntemaan Poikani rakkautta, eivätkä kutsu minua "äidiksi". Älkää kuitenkaan pelätkö todistaa Totuudesta. Jos ette pelkää ja todistatte rohkeasti, totuus voittaa ihmeellisellä tavalla. Mutta muistakaa, että voima on rakkaudessa. Lapseni, rakkaus on katumusta, anteeksiantoa, rukousta, uhrauksia ja laupeutta. Jos osaatte rakastaa, käännytätte toisia teoillanne ja edesautatte Poikani valon pääsyä sieluihin. Kiitos. Rukoilkaa paimentenne puolesta. He kuuluvat Pojalleni. Hän kutsui heidät. Rukoilkaa, että heillä olisi aina voimaa ja rohkeutta loistaa Poikani valoa. "
2 kesäkuu 2015 /  Section: Medjugorje Videos[EN] - Category: Medjugorje Messages, Music with pictures, Wide screen
25 toukokuu 2015 /  Section: Our Lady of Medjugorje Messages - Category: Monthly Messages
"Rakkaat lapset! Olen tänäänkin kanssanne ja kutsun ilolla teitä kaikkia rukoilemaan ja uskomaan rukouksen voimaan. Avatkaa sydämenne, pienet lapset, jotta Jumala voi täyttää teidät rakkaudellaan, ja teistä tulee ilo toisille. Todistuksestanne tulee vahva ja kaikesta, mitä teette, välittyy Jumalan lempeys. Olen kanssanne ja rukoilen puolestanne ja kääntymyksenne puolesta, kunnes asetatte Jumalan ensimmäiselle sijalle. Kiitos siitä, että olette vastanneet kutsuuni. "
6 toukokuu 2015 /  Section: Medjugorje Videos[EN] - Category: Medjugorje Messages, Music with pictures, Wide screen
2 toukokuu 2015 /  Section: Our Lady of Medjugorje Messages - Category: Mirjana
"Rakkaat lapset, avatkaa sydämenne ja yrittäkää tuntea, kuinka paljon rakastan teitä ja kuinka paljon haluan teidän rakastavan Poikaani. Toivon, että opitte tuntemaan Hänet yhä paremmin, sillä jos tuntee Hänet, on mahdotonta olla rakastamatta Häntä - sillä Hän on rakkaus. Lapseni, minä tunnen teidät. Tiedän tuskanne ja kärsimyksenne, koska olen kokenut ne itse. Nauran kanssanne, kun iloitsette ja itken, kun tunnette tuskaa. En hylkää teitä koskaan. Puhun teille aina äidillisellä lempeydellä. Äitinä haluan teidän avaavan sydämenne, jotta levittäisitte Poikani rakkautta viisaasti ja yksinkertaisesti. Haluan teidän olevan avoimia ja alttiita hyvyydelle ja laupeudelle. Haluan, että olette yhtä Poikani kanssa, sillä tahdon, että olette onnellisia ja autatte minua tuomaan iloa kaikille lapsilleni. Apostolini, haluan, että näytätte kaikille Jumalan totuuden, niin että sydämeni, joka kärsi ja kärsii tänäänkin suurta tuskaa, voittaa rakkaudessa. Rukoilkaa paimentenne pyhyyden puolesta, niin että he voivat tehdä ihmeitä Poikani nimessä, sillä pyhyys aikaansaa ihmeitä. Kiitos. "
29 huhtikuu 2015 /  Section: Medjugorje Videos[EN] - Category: Medjugorje Messages, Music with pictures, Wide screen
25 huhtikuu 2015 /  Section: Our Lady of Medjugorje Messages - Category: Monthly Messages
"Rakkaat lapset! Olen kanssanne tänäänkin johtaakseni teidät pelastukseen. Sielunne on levoton, koska henkenne on heikko ja väsynyt kaikista maailmallisista asioista. Rukoilkaa te, pienet lapset, Pyhää Henkeä, jotta Hän muuttaisi ja täyttäisi teidät uskonsa ja toivonsa voimalla, jotta pysyisitte lujina tässä pahaa vastaan käytävässä taistelussa. Olen kanssanne ja rukoilen puolestanne Poikani Jeesuksen edessä. Kiitos siitä, että olette vastanneet kutsuuni. "
4 huhtikuu 2015 /  Section: Medjugorje Videos[EN] - Category: Music with pictures, Song lyrics included
4 huhtikuu 2015 /  Section: Medjugorje Videos[EN] - Category: Italian only, Documentary, Wide screen

La Chiesa si sta per pronunciare ufficialmente sulle apparizioni mariane a Medjugorje iniziate nel 1981. Mons. D’Ercole dallo studio fa il punto sui dubbi e le certezze intorno al fenomeno Medjugorje attraverso una lunga intervista a Padre Livio Fanzaga, direttore di Radio Maria, la testimonianza di Nek, il popolare cantautore affezionato al Santuario di Medjugorje, la storia di Gabriele e Daniela, una coppia di sposi in crisi che a Medjugorje ha riscoperto la grazia del matrimonio e infine le voci dei veggenti Mirjana e Jakov, ai quali ogni giorno continua ad apparire la Madonna. (puntata del 28 marzo 2015)

3 huhtikuu 2015 /  Section: Medjugorje Videos[EN] - Category: Medjugorje Messages, Music with pictures, Wide screen
2 huhtikuu 2015 /  Section: Our Lady of Medjugorje Messages - Category: Mirjana
"Rakkaat lapset! Olen valinnut teidät, apostolini, koska te kaikki kannatte sisällänne jotain kaunista. Voitte auttaa minua, jotta rakkaus, jonka vuoksi Poikani kuoli ja nousi kuolleista, voittaisi jälleen. Siksi pyydän, että te, apostolini, yrittäisitte nähdä jotain hyvää kaikissa Jumalan luoduissa, kaikissa lapsissani, ja että yrittäisitte ymmärtää heitä. Lapseni, te kaikki olette veljiä ja sisaria saman Pyhän Hengen kautta. Kun olette täynnä rakkautta Poikaani kohtaan, voitte kertoa mitä tiedätte kaikille niille, jotka eivät ole vielä oppineet tuntemaan tätä rakkautta. Olette oppineet tuntemaan Poikani rakkauden, olette ymmärtäneet Hänen ylösnousemuksensa ja suuntaatte ilolla katseenne Häneen. Äidillinen toiveeni on, että kaikki lapseni olisivat yhtä rakkaudessa Jeesukseen. Siksi kutsun teitä, apostolini, elämään eukaristiaa ilolla, sillä eukaristiassa Poikani antaa itsensä teille uudestaan ja esimerkillään Hän osoittaa rakkautta ja uhrautuvaisuutta lähimmäistä kohtaan. Kiitos. "
25 maaliskuu 2015 /  Section: Our Lady of Medjugorje Messages - Category: Monthly Messages
"Rakkaat lapset! Tänäänkin Korkein sallii minun olla kanssanne ja johdattaa teitä kääntymyksen tiellä. Monet sydämet ovat sulkeutuneet armolle ja tulleet kuuroiksi kutsulleni. Te, pienet lapset, rukoilkaa ja taistelkaa kiusauksia ja kaikkia niitä pahoja suunnitelmia vastaan, joita paholainen tarjoaa teille modernismin kautta. Pysykää vahvoina rukouksessa ja rukoilkaa risti käsissänne, ettei paha pysty käyttämään teitä eikä voittamaan teissä. Olen kanssanne ja rukoilen puolestanne. Kiitos siitä, että olette vastanneet kutsuuni. "
18 maaliskuu 2015 /  Section: Our Lady of Medjugorje Messages - Category: Mirjana
Näkijä Mirjana Dragicevic-Soldo sai päivittäisiä ilmestyksiä 24.6.1981-25.12.1982. Viimeisen päivittäisen ilmestyksen aikana Neitsyt Maria antoi Mirjanalle 10:nnen salaisuuden ja sanoi ilmestyvänsä tälle kerran vuodessa, 18. maaliskuuta. Näin on siitä lähtien tapahtunut vuosien ajan. Tuhannet pyhiinvaeltajat kokoontuivat rukoilemaan ruusukkoa. Ilmestys alkoi kello 13.47 ja päättyi 13.53.
"Rakkaat lapset! Koko sydämestäni pyydän ja rukoilen teitä, lapset, puhdistakaa sydämenne synnistä ja kohottakaa ne kohti Jumalaa ja iankaikkista elämää. Pyydän teitä, pysykää valppaina ja avoimina totuudelle. Älkää antako maallisten asioiden etäännyttää teitä siitä todellisesta ilosta, joka teillä on yhteydessä Poikaani. Johdatan teitä todellisen viisauden tiellä, sillä vain todellisen viisauden avulla te voitte oppia tuntemaan todellisen rauhan ja todellisen hyvyyden. Älkää tuhlatko aikaa pyytämällä merkkejä taivaalliselta Isältä, koska Hän on jo antanut teille suurimman merkin, minun Poikani. Sen tähden, lapseni, rukoilkaa, että Pyhä Henki voi johdattaa teidät totuuteen ja auttaa teitä tuntemaan sen, jotta te totuuden tuntemisen kautta voitte olla yhtä taivaallisen Isän ja minun Poikani kanssa. Tämän ymmärtäminen tuo maan päälle onnen ja avaa oven iankaikkiseen elämään ja äärettömään rakkauteen. Kiitos. "
6 maaliskuu 2015 /  Section: Medjugorje Videos[EN] - Category: Medjugorje Messages, Music with pictures, Wide screen
2 maaliskuu 2015 /  Section: Our Lady of Medjugorje Messages - Category: Mirjana
"Rakkaat lapset! Te olette minun voimani. Te, apostolini, jotka rakkaudellanne, nöyryydellänne ja hiljaisella rukouksellanne teette mahdolliseksi sen, että muut oppivat tuntemaan Poikani. Te elätte minussa. Kannatte minua sydämessänne. Tiedätte, että teillä on äiti, joka rakastaa teitä ja joka on tullut tuomaan rakkautta. Katson teitä taivaallisessa Isässä – ajatuksianne, tuskianne, kärsimyksiänne – ja uhraan ne Pojalleni. Älkää pelätkö älkääkä menettäkö toivoa, sillä Poikani kuuntelee äitiään. Hän on rakastanut syntymästään lähtien ja toivon, että kaikki lapseni oppivat tuntemaan tämän rakkauden. Toivon, että kaikki ne, jotka jättivät hänet tuskansa ja väärinymmärryksen vuoksi, palaavat hänen luokseen, ja että kaikki ne, jotka eivät ole koskaan tunteneet häntä, oppivat tuntemaan hänet. Siksi te olette täällä, apostolini, ja minä olen kanssanne äitinä. Rukoilkaa lujaa uskoa, sillä luja usko synnyttää rakkautta ja armeliaisuutta. Rakkauden ja armeliaisuuden avulla autatte kaikkia niitä, jotka eivät tiedä, että he valitsevat pimeyden valon sijasta. Rukoilkaa paimentenne puolesta, sillä he ovat Kirkon voima, jonka Poikani jätti teille. Poikani kautta he ovat sielujen paimenia. Kiitos. "
<<Previous  1 ... 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 ... 93 Next>>

 


Wap Home | Updates  | Medjugorje[EN]  | Messages  | News & Articles[EN]  | Videos[EN]  | Pictures[EN]

Powered by www.medjugorje.ws